Sisustussuunnittelijan kuulumisia korona-ajalta

5/6/2020
2
minuuttia
Sisustussuunnittelijan kuulumisia korona-ajalta

Jukka Alestalo

Mitä yrittäjille kuuluu näin korona-aikana? Tämä kysymys kiinnostaa varmasti monia eri tahoja, eikä vähiten yrittäjiä itsejään.

Marika Linnalalle korona on muistuttanut, kuinka haavoittuvaa yrittäjänä oleminen on. Muutokset ihmisten kulutustavoissa ovat myös aiheuttaneet hänelle huolia. Marika arvelee kuluttamisen loppumisen olevan useiden yrittäjien huoli katastrofi- ja erikoistilanteissa.

Marika sisustaa

Marika Linnala on artesaani ja sisustussuunnittelualan yrittäjä. Marika aloitti vuonna 2014 ensin osaaikaisena yrittäjänä. Myöhemmin töiden vakiintuessa hän lopetti palkkatyössä kokonaan ja siirtyi kokoaikaiseksi yrittäjäksi. Marika on tyytyväinen tekemäänsä päätökseen ja nauttii yrittäjän arjesta.

-Pienyrittäjänä minulla ei ole niin varmaa taattua vapaa-aikaa, mutta työn tekeminen on kuitenkin vapaampaa, eikä sitä ole sidottu tiettyyn kellonaikaan. Olen nauttinut tästä ajasta, Marika kertoo.

Miten korona on vaikuttanut Marikan liiketoimintaan?

Moni pienyrittäjä on joutunut sulkemaan liikkeensä rajoitusten takia. Marikan töihin koronapandemian alku vaikutti radikaalisti.

-Uusia asiakkaita tai yhteydenottoja ei tullut lainkaan, ja jo olemassa olevat asiakkaat halusivat heti keskeyttää suunnitelmat. Työt loppuivat, kuin seinään, Marika kertoo.

Marika ei ole kuitenkaan jäänyt odottamaan tilanteen muuttumista, vaan hän on käyttänyt hiljentyneen ajan hyödyksi ja panostanut yrityksensä markkinointiin. Näin Marika on valmistautunut kysynnän elpymiseen.

-Huomasin, kun ihmiset ovat rajoitusten aikana paljon kotona, niin heillä on ollut aikaa miettiä tulevaisuuden suunnitelmiaan, Marika toteaa.

Marikan yrityksen koronan myötä yllättäen romahtanut kysyntä alkoi kasvaa ihmisten oltua eristyksissä jonkin aikaa.

-Minun tilanteessani se oli onni, koska ihmiset tarvitsivat nyt apuani kodin sisustamiseen. Kotona oli aikaa katsoa omia seiniä ja kun esimerkiksi kaikki matkasuunnitelmat ja muut isot hankinnat oli jäissä, niin oman kodin uudistuksen miettimiseen oli nyt aikaa. Onneksi olin markkinoinut yritystäni.

Korona muuttaa toimintatapoja

Moni yrittäjä on joutunut muuttamaan liiketoimintapojaan koronan takia. Marika ei muuttanut yrityksensä toimintatapoja, vaan uskoi tilanteen rauhottuvan ajan mittaan. Hän kertoo sisustussuunnittelijan työn olevan kuitenkin haastavampaa tehdä täydellisesti näkemättä suunniteltavaa kohdetta.

-Toki tapaamiset rajoitin minimiin, sekä hygieniakäyttäytyminen ja kaikki turha koskettelu niinkuin kätteleminen jäivät pois. Jos tilanne olisi jatkunut pidempään pahempana, niin ehkä olisin kehittänyt erilaisia etäsuunnittelukonsepteja.

Viimeaikaiset muutokset myynnissä

Suomi on viime aikoina alkanut palautumaan kohti normaalimpaa. Tämä myötä kysyntä monilla aloilla on alkanut hiljalleen kasvaa. Marika on havainnut tämän lisääntyneinä yhteydenottoina.

-Muutaman viikon jälkeen, kun ihmiset olivat eristyksissä, niin alkoi tulla yhteydenottoja. Minun tilanteessani se oli onni, koska ihmiset tarvitsivat nyt apuani kodin sisustamiseen. Kotona oli aikaa katsoa omia seiniä ja kun esimerkiksi kaikki matkasuunnitelmat ja muut isot hankinnat oli jäissä, niin oman kodin uudistuksen miettimiseen oli nyt aikaa. Onneksi olin markkinoinut yritystäni.

Tulevaisuus ja vinkit muille yrittäjille

Kuluneen kevään aikana useiden yrittäjien liiketoiminta on kohdannut yllättäviä käänteitä. Marika uskoo, että hänen yrityksensä tulevaisuus tulee olemaan parempi. Hän korostaa kuitenkin vastaavanlaisiin tilanteisiin valmistautumisen tärkeyttä. Ilman varautumista yrityksen voi olla vaikea kestää vastoinkäymisiä. Marika kehottaakin yrittäjiä varautumaan vastaaviin tilanteisiin jatkoakin ajatellen.

-Ehkä yrittäjänä joutuu nyt enemmän miettimään mahdollisia varasuunnitelmia katastrofitilanteiden varalta.

Haluatko jakaa oman tarinasi yrittäjyydestä? Ota yhteyttä!

kampanja@qred.com

🇸🇪 Sverige
🇳🇱 Nederland
🇫🇮 Suomi
🇩🇰 Danmark
🇳🇴 Norge
🇧🇷 Brazil