Milloin yrityslaina kannattaa?

19/3/2023
3
minuuttia

Qredin tiimi

Kasvua lähdetään hakemaan monesta eri syystä ja me Qredillä tuemme pieniä yrityksiä, joilla on suuria tarpeita. Yrityslainaa haetaan usein esimerkiksi kehitysprojekteihin, investointitarpeisiin, kausivaihtelun puskuriksi ja yrityskauppojen mahdollistamiseksi. Pienellä yrityksellä on usein rahoitustarpeita, joihin tulee reagoida nopeasti. Tällöin on tärkeä tietää mahdollisimman pian, onko yrityksen mahdollista saada yrityslainaa ja millä ehdoilla. 

Datan hyödyntäminen yritysrahoittamisessa

Meille on tärkeä toimia pienten yritysten ehdoilla - pienyrittäjät tekevät nopeita päätöksiä ja niin mekin. Nopea lainapäätös perustuu takaisinmaksukyvyn koneelliseen arviointiin ja vuosien aikana kertyneeseen osaamiseen, jonka avulla pystymme ennakoimaan ja arvioimaan yrityksen sopivuutta haetulle lainalle. Päätökseen vaikuttavat yrityksen nykytila, historia ja erityisesti tulevaisuudennäkymät, joiden pohjalta arvioidaan yrityksen riskipaino ja takaisinmaksukyky haetulle lainasummalle. Ymmärrys yrittäjän tarpeista ja tavoitteista ovat meille avainasemassa. Olemme toimineet jo vuosia yrittäjien kasvun kumppanina ja kasvattaneet suuren määrän tietoa ja kokemusta siitä, miten me pystymme yrittäjiä parhaiten auttamaan. 

“Yritysrahoittamisen puolella on selkeitä muutosten tuulia, jossa data ja sen hyödyntäminen on keskiöissä. Aiemmin data oli lukittuna suljettuihin pankki-, kirjanpito- sekä kassajärjestelmiin. Sitä mukaan kun nämä siirtyivät pilveen ja rajapinnat tehtiin avoimeksi, mahdollistettiin myös yritysten rahoittaminen ilman fyysistä tapaamista ja liiketoimintasuunnitelmien ja kassavirtalaskelmien laatimista.” -Thomas Jansson, Chief Growth Officer @ Qred

Mihin tilanteisiin yrityslaina sopii?

Kehitysprojektit

Erilaiset kehitysprojektit yrityksen osaamisen, tuotteiden tai palveluiden parissa ovat tärkeitä hankkeita parantamaan yritystoimintaa. Muuttuva liiketoimintaympäristö haastaa yrittäjiä ja jatkuva yrityksen kehittäminen on tärkeä elementti liiketoiminnan jatkuvuuden säilyttämisessä. 

Investointitarpeet

Oli kyse sitten markkinoinnista, työvoiman palkkaamisesta tai työlaitteiden ja -koneiden hankinnasta, investointitarpeet tulevat usein nopealla aikataululla. Monesti tuote tai palvelu tulee hankkia ensin ja investoinnin tulokset näkyvät vasta myöhemmin. 

Puskuriksi kausivaihteluun

Monet yritykset toimivat kausiluonteisesti ja rahoituksen tarve on suurin juuri ennen sesongin alkamista. Kiireiseen kauteen on hyvä valmistautua täydellä varastolla. Lisäksi, kun tilaa enemmän kerralla, saa tuotteet usein edullisemmin kuin tilaamalla pieniä eriä kerrallaan. 

Yrityskaupat

Suuremmat yrityslainat sopivat esimerkiksi pidempiaikaisiin investointeihin ja yrityskauppojen mahdollistamiseen. Yrityskauppa on yksi keino hakea kasvua ja levittää siipiä uusille markkinoille. 

Onko yrityslaina sinun yrityksellesi ajankohtainen?

Qredillä yrityslainan hakeminen on helppoa ja kestää vain muutaman minuutin. Lainatarjous on maksuton eikä sido sinua mihinkään. Jos sinulla on kysymyksiä yrityslainaan liittyen, vastaamme niihin mielellämme. 

Hae yrityslainaa tästä!

Jaa artikkeli

Sinulle suositeltuja artikkeleita