Qred on Euroopan kahdeksanneksi nopeimmin kasvava yritys
Financial Times on nimittänyt Qredin Pohjoismaiden nopeimmin kasvavaksi fintech-yritykseksi ja koko Euroopan kahdeksanneksi nopeimmin kasvavaksi yritykseksi. Tämä on neljäs kerta kun Financial Times julkaisee listansa 1000 eurooppalaisesta yrityksestä, jotka ovat kasvaneet eniten. Listauksen perustana ovat liikevaihdon kasvu, henkilöstömäärä ja tuloskehitys vuosina 2015–2018.
Financial Timesin FT 1000 -listalla on vuonna 2020 tuhat eurooppalaista yritystä 36 toimialalta. Fintech-yritys Qred on sijoittunut listalla kahdeksanneksi. Suomessa Qred on verkkopohjaisten yrityslainojen markkinajohtaja ja tutumpi nimellä Qred Yrityslaina. Qred on perustamisestaan lähtien hyödyntänyt koneoppimista luottoluokituksen ja riskiarvioinnin perustana. Menetelmä on kehittynyt vuosien varrella ja sitä pidetään yhtenä selkeänä menestystekijänä.
“Kone on hyvä renki ja nopea oppimaan, mutta se ei poista henkilökohtaisen palvelun tarvetta. Me Qredillä näemme koneoppimisen ja henkilökohtaisen palvelun yhdistelmän olevan menestysreseptimme. Toinen selkeä menestystekijä on fokus tiettyyn kohderyhmään, joka meillä on ollut pienyrittäjät niin Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa kuin Alankomaissa. Suunnitelmissa on jatkossa avata toimintaa uusiin maihin ja lanseerata uusia palveluita auttaen näin yhä useampaa pienyrittäjää”, kertoo Thomas Jansson, Suomen maajohtaja ja yksi Qredin perustajajäsenistä.
Qred aloitti toimintansa Ruotsissa vuonna 2015 ja laajensi toimintaansa Suomeen vuoden 2016 alussa. Qred on Pohjoismaiden markkinajohtaja alle sadantuhannen euron yrityslainoissa. Qred sijoittui Financial Timesin listalla Pohjoismaissa toimivista yrityksistä kolmanneksi suomalaisen ruokalähettiyrityksen Woltin ja virolaisen kyytipalveluyrityksen Boltin jälkeen.
“Korkea sijoitus on tunnustus tekemästämme työstä, mutta uskomme olevamme vasta alussa yrityslainamarkkinoiden murroksessa. Jatkamme palvelumme kehittämistä, jotta pienyritykset voivat tulevaisuudessa kasvattaa liiketoimintaansa ja työllistää lisää henkilöstöä”, jatkaa Thomas Jansson.
Financial Timesin koko lista löytyy täältä.