Qred ja Xales yhteistyöhön
Pienyrityksiä rahoittava fintech-yhtiö Qred ja verkkokaupoille integraatioratkaisuja tarjoava Xales ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Yhdessä he pyrkivät auttamaan verkkokauppoja siirtymään uusille markkinapaikoille jouhevasti ja taloudellisesti.
Yritysrahoitus kohtaa verkkokaupan uudessa yhteistyössä, jonka Qred ja Xales solmivat äskettäin. Verkkokauppa kasvaa vuosi vuodelta ja myös kilpailutilanne kovenee. Qred ja Xales pyrkivät yhteistyössä tukemaan Suomen verkkokauppiaiden menestystä tarjoamalla työkalut verkkomyynnin kasvattamiseen sekä yksinkertaista rahoitusta.
”Yhteistyön aloittaminen on hieno asia meille ja etenkin verkkokauppiaille. Verkkokauppa on nopeatempoinen ympäristö ja myynnin pitäminen kasvusuunnassa on kauppiailla vahvasti painopisteenä. Automatisaatiot ja rahoitusten kaltaiset palvelut antavat heidän liiketoimintaansa tarvittaessa lisää potkua. Tähän Qredin ja Xalesin välinen yhteistyö perustuukin: Mahdollistamaan verkkokauppiaille helppoja ja ennen kaikkea toimivia ratkaisuja kasvun tueksi”, kertoo Xalesin toimitusjohtaja Marko Möttönen.
“Yhdistämällä Xalesin integraatiot ja Qredin rahoituksen voimme auttaa yhä useampaa verkkokauppiasta siirtymään suuremmille markkinapaikoille ja kasvattamaan myyntiään. Kun sopivat työkalut ja joustava rahoitus on helposti saatavilla, jää verkkokauppiaille enemmän aikaa keskittyä liiketoimintaansa ja sen kasvattamiseen”, jatkaa Qredin kumppanuuspäällikkö Jonne Sintonen.
Yhteistyö käynnistyi tällä viikolla. Lue lisää Qredin kumppanuuksista tästä.