7 vinkkiä yrityslainan hakemiseen


Monella yrittäjällä tulee eteen tilanteita, jolloin yrityksen käyttöpääoma ei tunnu millään riittävän kaikkiin suunnitelmiin. Voi olla hyvin turhauttavaa, kun sinulle tarjottuun kiinnostavaan työmaahan, projektiin tai mallistoon ei löydykään kassasta tarvittavaa tukea. Uusiin välineisiin investoiminen tai ulkopuolisen työvoiman palkkaaminen saa jäädä, ellei rahaa jostain löydy.
Yrityksen etsiessä rahoitusta yksi vaihtoehto on asioida pankissa. Pankit ovat kuitenkin usein verrattain hidas taho auttamaan kiireellisissä tilanteissa. Lainapäätöstä varten voidaan tarvita esimerkiksi vahvistettu tilinpäätös, mutta tämän valmistuminen voi olla useiden kuukausien päässä. Pankkien vaatimat vakuudet lainojen vastineeksi muodostavat myös vaikean yhtälön monelle yrittäjälle.
Moni pienyrittäjä haluaisi pyörittää toimintaansa ainoastaan omin voimin, mutta joskus on ulkopuolinen rahoitus on ainoa keino tarttua tilaisuuteen. Kun rahoitus tulee ajankohtaiseksi, huomioi seuraavat asiat:
1. Ota selvää eri rahoitusmuodoista
Ensimmäinen neuvo on johdanto seuraaviin: ota asioista selvää. Vaikka et olisikaan hakemassa lainaa suureen investointiin, niin pienempääkin lainaa täytyy osata hakea. Mitä enemmän itse tiedät siitä, miten yrityslainojen myöntäminen yleensä sujuu ja minkälaiset toimintatavat ovat sille tyypillisiä, sen paremmin osaat perustella lainahakemuksesi.
Jos olet vasta yrittäjäurasi alkutaipaleella suunnittelemassa yrityksen perustamista, voi starttiraha tulla kyseeseen.
Startup-yritykselle, kehittämismenoihin rahoitusta hakeville tai kansainvälistymisestä kiinnostuneille yrityksille Business Finland voi tarjota ratkaisun.
Vakiintuneemman yrityksen ratkaisu voi olla Finnvera. Myös ELY-keskukset tarjoavat ratkaisuja yrityksen rahoitukseen tietyissä tilanteissa.
Tämän lisäksi on tietenkin perinteinen pankkilaina, vakuudettomat yrityslainat, joukkorahoitus sekä vertaislainat.
Yrityksen toiminnan rahoittamiseen löytyykin paljon eri vaihtoehtoja ja niitä kannattaa myös tutkia etukäteen, jotta löydät juuri sinun yrityksen tarpeisiin parhaiten sopivan sekä toisaalta myös mahdollisen vaihtoehdon.

2. Harkitse, mistä haet rahoitusta
Kun olet ottanut selvää eri vaihtoehdoista, sinun on helpompi arvioida, mitkä rahoitusmuodot sopivat parhaiten juuri sinun yrityksellesi.
Jos tarvitset pikaista lainapäätöstä tai haluat joustavat takaisinmaksuehdot, Business Finlandin tai Finnveran tarjoamat ratkaisut eivät välttämättä tule kyseeseen.
Toisaalta juuri aloittaneelle tai yritysmuotoa vaihtaneelle yritykselle tilanne voi olla haastava, sillä sinun voi olla vaikea todistaa liiketoimintasi aktiivisuus tai vakuuttaa muut uskomaan uuteen ideaasi. Voi olla, että saat lainapäätöksen, mutta riskin ollessa rahoittajan näkökulmasta kohtalainen, joudut maksamaan lainasta enemmän, kuin olit suunnitellut.
Pian perustettaville yrityksille, juuri perustetuille tai jo pidempään toimineillekin, löytyy täältä hyödyllisiä vinkkejä liiketoiminnan pyörittämiseen.
3. Laske tarvitsemasi rahoituksen summa tarkoin
Laske tarkasti yrityksesi tarvitseman summan suuruus. Sitä ei kannata turhaan paisutella, vaan hae vain sen suuruista lainaa, jonka voit aiheellisesti perustella ja joka auttaa liiketoimintaasi toivomallasi tavalla.
Lainan suuruus määrittelee myös sen, mistä lainaa on järkevintä hakea. On lainantarjoajia, jotka ovat selvästi keskittyneet vain suurempiin yrityksiin suuremmin lainasummin ja toisia, jotka Qredin tavoin pystyvät tekemään nopeita rahoituspäätöksiä myös pienemmille 1-4 henkilön yrityksille.
Lainan suuruus määrittelee tietenkin myös takaisinmaksusuunnitelman ja kuukausittaiset lyhennykset. Ole näiden kanssa tarkka, jotta lainan takaisinmaksu hoituu myös yllättävien tilanteiden sattuessa.
4. Laita yrityksesi profiili kuntoon
Rahoittajat etsivät kaiken mahdollisen tiedon yrityksestäsi harkitessaan lainapäätöstään ja arvioidessaan, minkälaisen vastauksen he antavat hakemuksellesi. Tämä ei suinkaan tarkoita pelkästään liiketoimintasuunnitelmaa, tilinpäätöstä ja muita tunnuslukuja, vaan myös esim. yrityksesi mahdollisia nettisivuja ja sosiaalisen median tilejä. Ne kertovat liiketoimintasi luonteesta yllättävän paljon.
- Päivitä tarvittaessa verkkosivusi kuvat ja tarkista, että tekstistä selviää varmasti heti liiketoimintasi ydin ja idea.
- Onko yrityksesi nettisivujen ilme kunnossa ja näyttääkö se ammattimaiselta?
- Vahvistavatko yrityksen sivut sitä kuvaa, jonka haluat yrityksestäsi välittyvän?
- Olisiko blogi hyvä lisä yrityksen verkkosivuille?
Hyvin tehty digitaalinen julkisivu vahvistaa ulkopuolisten rahoittajien vaikutelmaa yrityksestäsi. Se viestii, että yrityksesi seuraa aikaansa ja sillä on annettavaa.
5. Vertaile eri lainantarjoajia
Samoin, kuin yritystäsi syynätään mahdollisena tulevana asiakkaana, tulisi sinunkin ottaa samat menetelmät käyttöön ja arvioida lainaa tarjoavat yritykset.
Voit aloittaa samoin asein: sosiaalinen media ja nettisivut. Kun luet rahoittajien antamaa kuvaa itsestään, tuleeko sinulle tunne, että juuri sinua puhutellaan? Onko mielestäsi nettisivujen takana oleva yritys sellainen, että se sopisi sinun rahoituskumppaniksesi? Miten asiakkaat ovat kommentoineet yrityksen palveluja? Välitetäänkö palautteesta ja vastataanko siihen? Miten asiakaspalvelu on järjestetty?
6. Vertaile lainan hintoja
Vertailu todella kannattaa, mutta tee se itse omista lähtökohdistasi. Voit toki hyödyntää netistä löytyviä yrityslainavertailuja, mutta muista että lainan todelliset kulut muodostuvat myös muista tekijöistä kuin pelkkä ilmoitettu korko tai kuukausikulu.
Onko lainalla esimerkiksi aloitusmaksua tai järjestelypalkkioita? Entä voiko lainan maksaa takaisin aikaisemmin kuin, mitä sopimuksessa lukee? Jos voi, syntyykö tästä kuluja? Kuinka kauan lainan saaminen yrityksesi tilille kestää? Myös nämä ovat lainan kustannuksia, mutta ne saattavat realisoitua vasta myöhemmin.
Lopullinen, yrityskohtainen hinta määräytyy paljolti yrityksesi liikevaihdon, taustan, toimintahistorian sekä luottotietojen pohjalta eli siitä, kuinka luotettavana rahoittaja yritystoimintaasi pitää.
Hankalinta eri lainojen hintoja vertaillessa on kuitenkin se, että kaikista laskutettavista elementeistä ei ole mainintaa, saati niiden tarkkaa hintaa. Pyytämällä lainatarjouksen monesta eri paikasta tulisi lopullisen hinnan, kuukausikulujen ja mahdollisten lisämaksujen selvitä, että vertailu onnistuu.
Lainatarjouksen pyytämisen pitäisi myös olla ilmaista, eikä sen tulisi sitoa sinua. Jos vieläkään et löydä etsimiäsi hintoja, on jotain vialla. Näitä kuluja kun ei turhaan kutsuta piilokuluiksi. Soittamalla rahoittajan asiakaspalveluun asia selvinnee viimeistään.
7. Tarkista asiakaspalvelu
Luultavasti sinulle tulee matkan varrella lisäkysymyksiä lainaasi koskien tai muuta asiaa lainasi tarjonneen yrityksen asiakaspalveluun.
Tarkista siis jo etukäteen, että valitsemallasi yrityksellä on kunnollinen asiakaspalvelu, jossa vastaa ihan oikea ihminen.
Hienoa olisi, jos hän vielä kuulostaisi siltä, että yrityksesi liiketoiminta merkitsee hänelle jotain.
Kun kerran on varaa mistä valita, kannattaa nähdä hieman vaivaa, jotta löytää itselleen parhaimman vaihtoehdon. Toivottavasti näistä vinkeistä on apua sopivan yrityslainan valinnassa.
Menestystä yrittäjyyden polulle!
/Qredin tiimi
P.s. Jos haluat lukea lisää meidän toimintatavoistamme, klikkaa tästä.