Nordic Capital sijoittaa Qrediin – yhteen Euroopan nopeimmin kasvavista fintech-yrityksistä

13/9/2021
Nordic Capital Evolution on allekirjoittanut sopimuksen nopeasti kasvavaan fintech-yhtiö Qrediin sijoittamisesta. Sijoitus tehdään yhteistyössä Qredin johdon ja perustajien kanssa, ja sen tavoitteena on jatkaa Qredin liiketoiminnan merkittävää kasvattamista Euroopan markkinoilla.

Qred perustettiin vuonna 2015 ja siitä on sen jälkeen tullut Pohjoismaiden ja Alankomaiden johtava rahoitus- ja maksupalvelujen tarjoaja pienyrityksille. Qred tarjoaa digitaalisen alustansa ja automatisoidun luottojärjestelmänsä avulla yrittäjille yksinkertaisia ja innovatiivisia rahoitusratkaisuja. Nordic Capital tulee tukemaan Qrediä kasvun edistämisessä, uusiin vastuullisiin lainatuotteisiin sijoittamisessa sekä kansainvälisen näkyvyyden kasvattamisessa.

”Qred on osoittanut, että pienyrityslainoille on suuri ja kasvava kysyntä, johon suuret pankit eivät pysty vastaamaan. Olemme nyt valmiita ottamaan seuraavan askeleen digitaalisen tuotevalikoimamme laajentamisessa ja kehittämään Qredistä Euroopan johtavan rahoitusalustan pienyrityksille. Olen iloinen, että saimme Nordic Capitalin mukaan matkaamme. Yritys on meille paras mahdollinen yhteistyökumppani tähän, ja odotamme innolla, että voimme hyödyntää Nordic Capitalin teknologia- ja rahoituspalveluiden asiantuntemusta sekä yrityksen suurta kansainvälistä verkostoa”, sanoo Emil Sunvisson, Qredin toimitusjohtaja ja perustaja.

Qred on hiljattain tuonut markkinoille ensimmäisen pienyrityksille suunnatun luottokortin. Pienyritysten on perinteisesti ollut vaikeaa saada luottoa. Qredin luottokortin avulla pienyritykset voivat hyödyntää luottolimiittiä liiketoimintansa kasvattamiseen sekä käyttää erilaisia älykkäitä ominaisuuksia, kuten digitaalista kulujen hallintaa. Laajennettu tuotevalikoima on tärkeässä osassa parempien rahoitusratkaisujen tuomisessa pienyritysten saataville ja osa Qredin kasvustrategiaa.

Nordic Capitalista tulee yhtiön merkittävä osakkeenomistaja Qredin perustajien ja johdon pysyessä kuitenkin enemmistöomistajina. Olemalla aktiivinen yhteistökumppani Nordic Capital tulee tukemaan Qredin kasvua tarjoamalla laajaa rahoituspalvelujen asiantuntemusta ja kansainvälistä verkostoa sekä pääomaa innovatiivisiin investointeihin, jotka kohdistuvat teknologiaan ja uusien tuotteiden kehittämiseen.

”Olemme todella vaikuttuneita Qredin vahvasta kehityksestä ja innovatiivisesta toimintamallista. Tunnistamalla uuden markkinasegmentin ja yhdistämällä sen huipputeknologiaan yritys on avannut monille pienyrityksille oven kasvaa ja toteuttaa unelmansa. Tutkimukset osoittavat, että rahoituksen puute on yksi pienyritysten suurimmista haasteista. Samanaikaisesti pieniä yrityksiä rahoittamalla voidaan kasvattaa bruttokansantuotetta, luoda uusia työpaikkoja ja lisätä verotulojen määrää. Nordic Capital yhdessä Qredin johdon ja perustajien kanssa näkee suuria mahdollisuuksia nopeuttaa kasvua, laajentua uusille maantieteellisille markkina-alueille ja kehittää uudenlaisia ratkaisuja pienyrityksille”, kertoo David Samuelson, Principal, Nordic Capital Advisors.

Qredin huipputeknologia ja automaattinen tietojenkäsittely mahdollistavat yrityksille nopean luottopäätöksen, minkä lisäksi yrityksille on tarjolla henkilökohtaista asiakaspalvelua. Qred on tähän mennessä palvellut yli 25 000 pienyritystä Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Alankomaissa ja Belgiassa. Vuonna 2020 Qred laajentui Brasilian markkinoille yhteisyrityksen ja Qredin alustan avulla. Nykyään Qredin rahoitus- ja luottopalveluilla on noin 12 000 kuukausittaista aktiivista käyttäjää.

Financial Times listasi Qredin Euroopan kahdeksanneksi nopeimmin kasvavaksi yritykseksi vuonna 2020. Yrityksen asiakastyytyväisyys on huippuluokkaa ja sen arvosana Trustpilotissa on 4,8 viidestä. Qredillä on noin 130 työntekijää, ja yrityksen pääkonttori sijaitsee Tukholmassa. Qredillä on toimipisteet Tukholman lisäksi Helsingissä ja Malmössä.

Nordic Capital on yksi Euroopan johtavista pääomasijoittajista. Yhtiö on merkittävä asiantuntija painopistealoillaan, jotka sisältävät teknologian sekä maksu- ja rahoituspalvelut, ja sillä on kattava kokemus yritysten kehittämisestä orgaanisen kasvun ja lisäostojen kautta.

Kumppanuus Qredin kanssa noudattaa Nordic Capitalin strategiaa sijoittaa innovatiivisiin yrityksiin, joilla on potentiaalia olla tulevaisuuden johtajia. Sijoitus on myös linjassa yrityksen tavoitteen kanssa laajentaa menestyksekästä arvonluontimalliaan koskemaan myös keskikokoisia yrityksiä.

Transaktio edellyttää tavanomaisia viranomaislupia. Transaktion ehtoja ei paljastettu.

 

Mediayhteystiedot:

Nordic Capital

Katarina Janerud, Communications Manager

Nordic Capital Advisors

+46 8 440 50 50

katarina.janerud@nordiccapital.com

Qred

Ulla Helanti, Marketing Manager

+358 50 309 5557

ulla.helanti@qred.com  

 

Qredistä

Yrittäjien vuonna 2015 toisille yrittäjille perustama fintech-yritys Qred on Financial Timesin mukaan yksi Euroopan nopeimmin kasvavista yrityksistä. Qred on Pohjoismaiden markkinajohtaja ja sillä on Suomen tyytyväisimmät asiakkaat Trustpilotin mukaan. Qred on toiminnallaan Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Alankomaissa, Brasiliassa ja Belgiassa auttanut jo yli 25 000 yritystä. Automatisoitua luottojärjestelmäänsä hyödyntäen Qred tarjoaa yrityksille pääomaa liiketoiminnan kehittämiseen yksinkertaisesti ja nopeasti. Lue lisää Qredistä osoitteessa www.qred.com

Nordic Capitalista

Nordic Capital on johtava pääomasijoittaja, joka on sitoutunut luomaan vahvempia ja kestäviä liiketoimintoja operatiivisen kehittämisen ja transformatiivisen kasvun avulla. Nordic Capital keskittyy valittuihin alueisiin ja toimialoihin, joista sillä on vankkaa kokemusta ja todistetusti hyviä tuloksia. Tärkeimpiä toimialoja ovat terveydenhuolto, teknologia ja maksut, rahoituspalvelut sekä teollisuus- ja yrityspalvelut. Keskeisiä alueita ovat Pohjois-Eurooppa sekä terveydenhuolto maailmanlaajuisesti. Perustamisvuodestaan 1989 lähtien Nordic Capital on sijoittanut lähes 19 miljardia euroa yli 120 kohteeseen. Viimeisimmät rahastot ovat pääomaltaan 6,1 miljardin euron Nordic Capital Fund X ja 1,2 miljardin euron Nordic Capital Evolution, joiden sijoittajat ovat pääasiassa kansainvälisiä instituutioita, kuten eläkerahastoja. Nordic Capital Advisorsilla on paikalliset toimistot Ruotsissa, Tanskassa, Suomessa, Norjassa, Saksassa, Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa.  Lisätietoja Nordic Capitalista osoitteessa www.nordiccapital.com

"Nordic Capital" viittaa mihin tahansa tai kaikkiin Nordic Capitalin rahastoihin, sijoitusvälineisiin tai yhtiöihin. Nordic Capitalin rahastojen ja sijoitusvälineiden pääyhteistyökumppaneita ja/tai valtuutettuja salkunhoitajia neuvovat useat indispositiiviset neuvonantajat, joista jokaista tai kaikkia kutsutaan ”Nordic Capital Advisorsiksi”.


Author

Ulla Helanti
Head of Growth Marketing
Qred Bank
ulla.helanti@qred.com

Boilerplate

Founded in 2015 by entrepreneurs for entrepreneurs, Qred is now Sweden’s fastest growing fintech company according to Financial Times. Qred is the market leader in the Nordic region and has Sweden’s most satisfied customers according to Trustpilot. With operations in Sweden, Finland, Denmark, the Netherlands, Brazil and Belgium - Qred has helped more than 25,000 companies Qred’s fully automated, proprietary credit scoring system allows us to quickly and competitively provide business owners with the power they need to grow. Right now, Qred is creating ten jobs a day, 7 days a week.


To read more about Qred, please visit: About Qred


Qred grundades 2015 av entreprenörer för entreprenörer och är Sveriges snabbast växande fintechföretag enligt Financial Times. Qred är marknadsledare i Norden och har Sverigest nöjdaste kunder enligt Trustpilot. Med verksamhet i Sverige, Finland, Danmark, Nederländerna, Brasilien och Belgien har Qred hjälpt över 25 000 företag. Qreds helautomatiserade kreditsystem gör det enklare och snabbare för företagare att få det kapital som behövs för att kunna växa. Just nu skapas tio jobb om dagen, sju dagar i veckan med hjälp av Qred.


För att läsa mer, vänligen besök: Om Qred



Qeld is in 2015 opgericht door ondernemers, voor ondernemers. We zijn momenteel een van Europa's snelstgroeiende fintech-bedrijven en marktleider in de Scandinavische regio. Met vestigingen in Zweden, Finland, Denemarken, Nederland, Brazilië en België heeft Qeld reeds meer dan 30.000 bedrijven geholpen en 5.000 nieuwe banen gecreëerd. Ons volledig geautomatiseerde, gepatenteerde kredietsysteem stelt ons in staat om ondernemers snel en betrouwbaar de (financiële) kracht te geven die ze nodig hebben om hun bedrijf te laten groeien.

Ga voor meer informatie naar: Over Qeld



Yrittäjien vuonna 2015 toisille yrittäjille perustama fintech-yritys Qred on Financial Timesin mukaan yksi Euroopan nopeimmin kasvavista yrityksistä. Qred on Pohjoismaiden markkinajohtaja ja sillä on Suomen tyytyväisimmät asiakkaat Trustpilotin mukaan. Qred on toiminnallaan Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Alankomaissa, Brasiliassa ja Belgiassa auttanut jo yli 25 000 yritystä. Automatisoitua luottojärjestelmäänsä hyödyntäen Qred tarjoaa yrityksille pääomaa liiketoiminnan kehittämiseen yksinkertaisesti ja nopeasti. Tällä hetkellä Qredin rahoitus auttaa luomaan 10 uutta työpaikkaa viikon jokaisena päivänä.

Lue lisää: Qredistä


Navigation