Yrittäjä, laita ylös nämä tärkeät päivämäärät loppuvuodelle!

Loppuvuoteen mahtuu vielä monta tärkeää päivämäärää, joihin on hyvä valmistautua ajoissa. Ennen kaikkea on tärkeä muistaa kuukausittaiset veropäivämäärät. Kaikki päivämäärät eivät välttämättä toistu juuri sinun yrityksesi kohdalla. Esimerkiksi jos verokautesi on vuoden, ei ALV-maksuja tarvitse ilmoittaa ja suorittaa joka kuukausi.
Lisäksi loppuvuonna on vielä monta juhlapyhää sekä markkinoinnin kannalta tärkeää päivää. Joidenkin yritysten pitää olla valmistautunut kasvavaan kysyntään esimerkiksi Black Fridayn ja joulusesongin aikaan.
Lokakuu
- 3.10. jäännösveron ensimmäinen eräpäivä (jos henkilöasiakkaan verotus päättynyt elokuussa)
- 5.10. rakentamisilmoitusten eräpäivä
- 6.10. kiinteistöveron ensimmäinen eräpäivä (jos kiinteistöverotus päättyi elokuussa)
- 12.10. työnantajasuoritusten eräpäivä
- 12.10. ALV:n ilmoitus- ja maksupäivä
- 12.10. oma-aloitteisen veron eräpäivä
- 20.10. YEL-maksujen eräpäivä
- 23.10. ennakkoverojen eräpäivä
- 31.10. yhteisön veroilmoituksen viimeinen jättöpäivä (jos tilikausi päättynyt 30.6.)
- 31.10. vuoden 2021 verotus päättyy
Marraskuu
- 1.11. jäännösveron ensimmäinen eräpäivä (jos henkilöasiakkaan verotus päättynyt syyskuussa)
- 5.11. pyhäinpäivä
- 7.11. rakentamisilmoitusten eräpäivä
- 7.11. kiinteistöveron ensimmäinen eräpäivä (jos kiinteistöverotus päättyi syyskuussa)
- 12.11. ALV:n ilmoitus- ja maksupäivä
- 13.11. isänpäivä
- 14.11. työnantajasuoritusten eräpäivä
- 14.11. oma-aloitteisen veron eräpäivä
- 20.11. YEL-maksujen eräpäivä
- 23.11. ennakkoverojen eräpäivä
- 25.11. Black Friday
- 28.11. Cyber Monday
- 30.11. yhteisön veroilmoituksen viimeinen jättöpäivä (jos tilikausi päättynyt 30.7.)
Joulukuu
- 1.12. jäännösveron ensimmäinen eräpäivä (jos henkilöasiakkaan verotus päättynyt lokakuussa)
- 5.12. rakentamisilmoitusten eräpäivä
- 6.12. itsenäisyyspäivä
- 7.12. kiinteistöveron ensimmäinen eräpäivä (jos kiinteistöverotus päättyi lokakuussa)
- 12.12. ALV:n ilmoitus- ja maksupäivä
- 12.12. työnantajasuoritusten eräpäivä
- 12.12. oma-aloitteisen veron eräpäivä
- 20.12. YEL-maksujen eräpäivä
- 23.12. ennakkoverojen eräpäivä
- 24.12. jouluaatto
- 25.12. joulupäivä
- 26.12. tapaninpäivä