Viisi vinkkiä onnistuneeseen kesälomaan

27/5/2021
3
minuuttia
Viisi vinkkiä onnistuneeseen kesälomaan

Ulla Helanti

Marketing Manager
Qred

Kesälomakausi! Se on taas täällä. Jo toista vuotta putkeen lomasuunnitelmiin vaikuttavat koronan hillitsemiseksi asetetut kokoontumis- ja matkarajoitukset. Jotkut saattavat kokea myös huolta omasta tai läheistensä terveydestä, mikä saattaa vaikeuttaa lomatunnelmaan pääsemistä. Onnistuneeseen kesälomaan ja lomalla rentoutumiseen voi kuitenkin valmistautua ja vaikuttaa tietoisesti.

Osa siirtää lomaansa

Koronaviruksella on vaikutuksensa kesälomasuunnitelmiin. Kaukomatkat ja muut seikkailut ulkomailla jäänevät tänäkin kesänä vain haaveeksi. Rokotusten eteneminen herättää kuitenkin monissa toivoa syksyn reissujen osalta. Jotkut saattavatkin säästellä tai kokonaan siirtää lomapäiviään myöhemmäksi – ajalle, jolloin voi taas turvallisin mielin matkustaa Espanjan aurinkorannoille tai Lontooseen suurkaupungin sykkeeseen. 

Kannattaako loman siirtäminen?

Loman pitäminen on tärkeää jaksamisen ja palautumisen kannalta. Erityisesti nyt, kun takana on jo reilu vuosi tätä haastavaa aikaa, joka on ollut tavallista stressaavampaa. Vaikka mahdollisuus matkustaa kotimaata kauemmaksi siintäisikin jo horisontissa, ei kaikkea lomaa kannata siirtää tulevaisuuteen. Loman pitäminen on hyvin merkittävää jaksamisen kannalta.

Monille yrittäjille, erityisesti yksinyrittäjille, voi olla haastavaa pitää pidempää yhtäjaksoista lomaa. Monet yrittäjät pelkäävät, että asiakkaat kaikkoavat, jos yritys joutuu laittamaan ovensa kiinni loman ajaksi. Mikäli yrittäjä hoitaa itse laskutuksen ja kirjanpidon, ei näitäkään voi jättää täysin oman onnensa nojaan. Jos et voi pitää pitkää yhtäjaksoista lomaa, pidä kesällä useampi pitkä viikonloppu tai muu miniloma.

Vietät kesälomasi sitten yhtenä pidempänä jaksona tai useampina minilomina, lue alta muutama vinkki, joiden avulla teet lomastasi onnistuneemman.

Viisi vinkkiä onnistuneeseen kesälomaan

  1. Lyö lomasi lukkoon ajoissa

Päätä pitää lomaa ja päätä myös hyvissä ajoin, milloin pidät sen. Suunnittele lomasi sesonkien ympärille, lyö loma lukkoon ja merkitse se kalenteriisi. Kun olet kirjannut lomasi kalenteriin, siirrä sitä vain samoista perusteista, joista siirtäisit hyvin merkittävää asiakastapaamista tai tärkeän investoinnin tekemistä. Sitähän lomasi kuitenkin on – tärkeä investointi yritykseesi. Yrittäjänä sinun jaksamisesi ja hyvinvointisi on kriittistä yrityksesi tulevaisuuden kannalta. Hyvinvointiisi panostamalla sijoitat yrityksesi pitkän tähtäimen menestykseen.

  1. Valmistaudu lomaan ajoissa

Venyvätkö lomaa edeltävän työviikkosi päivät tyypillisesti pitkiksi? Aloittamalla lomaasi valmistautumisen ajoissa voit välttää sen tilanteen, että yrität viime hetkillä ennen lomaasi saada koko maailman valmiiksi. Huolehdi, että maksut lähtevät tililtäsi lomankin aikana, palkkaa tarvittaessa tuuraaja ja kirjaa ylös keskeneräiset asiat, joihin sinun on tärkeää muistaa palata heti loman jälkeen.

  1. Kirjoita muistiinpanoja, älä sähköposteja

Vaikka lomasi olisikin lähtenyt muuten liikkeelle onnistuneesti ja olisit saanut työasiat hyvin sivuutettua mielestäsi, saattaa mieleesi pulpahtaa uusia ideoita tai työasioita, jotka “pitäisi tehdä”. Onko mieleesi juolahtanut asia niin tärkeä, että se tulee ehdottomasti hoitaa juuri lomaviikkosi aikana? Mikäli ei, niin älä avaa tietokonetta tai ala kirjoittamaan sähköposteja. Sen sijaan kirjaa ideasi nopeasti ylös ja jatka lomasta nauttimista. Mieltäsi rentouttaa jo tieto siitä, ettei tämä hyvä ajatus unohdu, vaan voit palata siihen heti töihin palatessasi. Muistilista auttaa sinua sitten myös pääsemään taas vauhtiin loman jäljiltä.

  1. Keskity itseesi ja rakkaimpiisi

Unohda “pakko” ja keskity niihin asioihin, jotka voimaannuttavat sinua. Jotkin asiat, kuten siivoaminen ja kodinhoito, voivat olla välttämättömiä lomallakin. Ellet nauti näistä aidosti, priorisoi ne ja järjestä enemmän aikaa asioille, joista todella nautit. Vietä enemmän aikaa perheesi ja läheistesi kanssa.

  1. Virkistä mieltäsi vaihtelulla

Erilaisten asioiden tekeminen lomalla virkistää mieltä. Myös lyhyempi loma saattaa tuntua pidemmältä, jos sen aikana ehtii tapahtua erilaisia asioita. Rentoutumisen ei aina tarvitse olla fyysistä lepäämistä, vaikkakin joskus juuri se on sitä, mitä tarvitset. Mieltäsi voi kuitenkin virkistää myös esimerkiksi uudet harrastukset, seikkailut ja itsensä ylittäminen. 

Mikäli yrityksesi tarvitsee rahoitusta ennen kesälomaa tai sen aikana, on Qred valmiina auttamaan sinua läpi kesän. Tarvitsi sinun sitten palkata tuuraaja tai paikata kassavajetta, voit täyttää lainahakemuksen nopeasti netissä. Saat lainapäätöksen nopeasti ja rahat käyttöösi päivässä.


🇸🇪 Sverige
🇳🇱 Nederland
🇫🇮 Suomi
🇩🇰 Danmark
🇳🇴 Norge
🇧🇷 Brazil