Valelaskuja ja muita huijauksia

Yrityksissä tunnetaan ongelma, kun hyvin oikean näköisillä valelaskuilla pyritään laskuttamaan palvelusta/tuotteesta/työstä, josta ei kuitenkaan ole olemassa sopimusta. Huijarit osaavat kotiläksynsä, sillä heidän laskunsa on usein ohjattu aivan oikeille henkilöille. Huijausyritykset ovat yleisimmillään kesäisin, jolloin töissäolijat joutuvat käsittelemään kiireessä lomilla olevienkin työt. Perinteisiä huijauskanavia käytetään edelleen, mutta varkaat ovat siirtyneet paljolti kaikkien muiden mukana verkkoon. Valelaskuja lähtee valtavia määriä, jolloin huijarit voivat luottaa siihen, että aina joku vahingossa maksaa.
Miten valelaskun erottaa oikeasta
Yleisimmillään valelaskut ovat tarjouksia, jotka esitellään siten, että nopeasti katsoen ne ymmärretään oikeiksi laskuiksi. Jos pyydetty summa maksetaan, yritys tulee hyväksyneeksi siihen liittyvän "tarjouksen".
Huijauslaskujen erottaminen ei ole kovin vaikeaa, jos niihin vain kiinnittää oikealla tavalla huomiota. Katso ensin keneltä lasku on, onko kyse varmasti yrityksestä, joka mieleesi nimestä tulee? Huijarin versiossa yksi kirjain puuttuu, nimi on väärässä sijamuodossa, monikossa yksikön sijaan tms.
Jos laskussa näkyvä logo ja viestin ulkonäkö noudattavat samoja periaatteita kuin aina ennenkin, emme ole varuillamme emmekä huomaa lukea yrityksen nimeä.
Tai jos nimi onkin kirjoitettu oikein, epäilyjen tulisi herätä, jos tilinumero on yllättäen muuttunut. Silloin rahat eivät enää siirry luulemasi yrityksen tilille vaan ohjautuvat huijarin kassaan.
Valelaskussa ei näy tarkkaa lähettäjää ja yhteystiedot ovat puutteelliset. Maksuaika on usein hyvin lyhyt. Jos menet klikkaamaan laskussa näkyvää verkkosivuosoitetta, päädyt näyttävälle sivulle, johon on liitetty hyvin tunnettujen tahojen logoja ikäänkuin heillä olisi valeyrityksen kanssa jotain tekemistä.
Muita huijauksia
Joidenkin huijausviestien tekniikka on hioutunut vuosien varrella todella taitavaksi.
Nämä viestit ovat erehdyttävän aidon näköisiä. Niiden sisältämät elementit on onnistuneesti kopioitu näyttämään pankkisi, sähköpostipalvelujesi tai tunnetun alihankkijasi normiviestiltä. Yhteistä näille yrityksille on luonnollisesti käyttäjätunnuksesi ja salasanasi anastaminen.
Huijausviesteissä tyypillisimmillään on aina kiire toimia ja niissä voidaan uhata sinua tai yritystäsi vakavilla seuraamuksilla, jollet noudata viestin sisältämää ohjetta. Mikään uhkaus ei kuitenkaan ole syy maksaa laskua, johon sinulla ei ole sopimussuhdetta.
Huijaus voi tapahtua myös puhelimitse. Silloin soittaja viittaa johonkin aikaisempaan puheluun tai yhteydenottoon ja sanoo tarkistavansa vielä muutaman seikan. Yrittäjien puhelimitse sovittuihin ostoihin ei päde kuluttajasuojalain tuttu peruutusaika. Ole siis varovainen näiden soittojen suhteen.
On myös tavallista, että yrityksen taloushallintoa lähestytään sähköpostitse esimerkiksi toimitusjohtajan nimissä ja pyydetään maksamaan kiireellinen lasku. Kiireapulaisella tai kesälomasijaisella pitää olla rohkeutta kysyä asianomaiselta itseltään, jos lasku epäilyttää.
Verkkokauppahuijauksessa tilaat ja maksat tavarasta, jota et koskaan saa. Myyjäkään ei ole enää saavutettavissasi. Muista siis aina tutkia ennen kaupantekoa yrityksestä lisää tietoa ja suhtaudu hyvin epäilevästi yrityksiin, jotka eivät yhteystietojaan anna. Esimerkiksi postilokerot tai pelkkä meiliosoite eivät riitä.
Toisella puolella maailmaa sijaitsevan jättipotin nosto on perinteisesti saanut useamman yrittäjän maksamaan ennakkomaksuja tuntemattomalle välikädelle jo kauan. Lieneeko enää kukaan menevän tähän ansaan?
Miten toimia?
Jos et ole varma kauppaa käyvän yrityksen luotettavuudesta, voit etsiä netin keskustelufoorumeilta muiden kokemuksia yrityksestä. Huijatuksi tulleet ihmiset kertovat herkästi tarinansa siellä, mistä sen helpoiten löytää.
Jos saat laskun, jota et ole tilannut ja epäilet huijausyritystä, voit tehdä poliisille rikosilmoituksen, sillä lähettäjä on epäilyksesi todentuessa syyllistynyt rikokseen. Poliisille on muutenkin hyvä välittää valelaskut, vaikka rikosta ei olisi tapahtunutkaan, sillä poliiseilla on mahdollisuus ottaa selvä, kenelle tilinumero kuuluu. Lisää huijausyrityksistä poliisin omilla sivuilla: www.poliisi.fi/rikokset/huijaukset.
Jos olet suostunut johonkin tarjoukseen maksamalla pyydetyn summan, mutta samalla luullen, että kyseessä oli vain kertamaksu, voit vaatia rahojesi palauttamista takaisin. Sinua on huijattu ja silloin katsotaan, ettei mitään sopimusta ole voitu solmia. Tee siis kirjallinen valitus.
Keskuskauppakamari erottaa keskenään artikkelissaan ne huijauslaskut, jotka liittyvät luettelotietoihin ja ne, jotka liittyvät tavaramerkkien rekisteröinteihin. Se neuvoo tekemään laskussa näkyvään osoitteeseen ilmoituksen, ettei mitään sopimusta ole, mutta varoittaa soittamasta siinä näkyvään numeroon. Asiakaspalvelun puhelinnumero on mitä todennäköisimmin ylihinnoiteltu.
Jos olet saanut valelaskun, jonka olet päättänyt olla maksamatta, lasku saatetaan siirtää perintään. Perintätoimistonkin oikeellisuus on syytä tarkistaa, sillä sekin voi olla tekaistu eikä sinun siinä tapauksessa tarvitse olla huolissasi seuraamuksista. Jos perintätoimisto on oikea ja aktiivinen, sinun tulee toimia ja lähettää kirjallinen keskeytyspyyntö. Tällöin prosessin eteneminen riitautuu ja pysähtyy.
Säilytä alkuperäinen lasku ja oma reklamaatiosi myöhempiä mahdollisia perintäprosesseja varten.
Jos olet lähdössä pidemmälle lomalle, selvitä ennen poistumistasi töihin jäävien kanssa, mitkä laskut ovat aiheellisia ja tulee maksaa.
Luottamusasia
Huijareiden ollessa liikenteessä on luonnollista, että tarkkoja henkilö- tai yritystietoja ei heidän viesteistään löydy. Tämä pätee hyvin moneen asiaan, jolloin lähemmällä tarkastelulla voi jo vetää tietyt johtopäätökset itseään lähestyvän toimijan aikeista. Jos esim. Y-tunnusta ei saamistasi asiakirjoista löydy etsimälläkään, epäilyjen on syytä herätä.
Tietojen on oltava avoimia ja toiminnan läpinäkyvää, muuten ei luottamusta synny. Tästä syystä mekin olemme laittaneet yrityslainoitukseemme liittyvän tiedon niin selvästi esille kuin suinkin. Esiinnymme omilla nimillämme ja meidät saa helposti kiinni sivuillamme näkyvistä osoitteista. Verkkosivut kuuluvat valitettavasti huijareiden toiminta-alueeseen siinä missä muutkin kanavat, jolloin yksinkertaisin keino erottautua edukseen ja luottamuksen herättämiseksi on olla salaamatta mitään.