Tänä kesänä kotilomaillaan


Kesä on saattanut saapua varkain usealla suomalaiselle. Etätöissä ja etäkoulussa ollessa monelta on voinut jäädä tavanomainen loman odotus kokematta ja matkustusrajoitukset vaikuttavat lomasuunnitelmiin.
Mutta kesä on nyt täällä, ja hyvin moni suomalainen varmasti miettii, mitä tehdä tänä kesänä. Tilastokeskuksen mukaan suomalaiset ovat tavallisesti tehneet vuosittain yhteensä noin 8 miljoonaa ulkomaan vapaa-ajanmatkaa. Joidenkin lähteiden mukaan tämä vastaa noin 5 miljardia euroa. Osa tästä rahasta käytetään nyt kotimaiseen kulutukseen. Haastavien kuukausien jälkeen tämä voi olla näytön paikka monelle yrittäjälle.
Mutta mihin suomalaiset haluaisivat käyttää lomansa tai lomaan varatut rahat tänä vuonna?
Mökkikauppa on piristynyt
Mökkikauppa on kevään aikana piristynyt. Eikä ihme. Vallitsevassa tilanteessa myös uudet sukupolvet tulevat varmasti innostumaan tästä suomalaisesta perinteestä.
Mökeillä vietetty aika luultavasti lisääntyy tänä kesänä. Tämä tarjoaa myös paljon mahdollisuuksia suomalaisille yrittäjille. Jo pelkästään mökkiläisten perustarpeisiin vastaaminen luo tilaisuuden yrittäjille, mutta mahdollisuuksia on myös mökkien kunnostamisen ja elämyksien tarjoamisen saralla.
Kotimaan matkailu lisääntyy?
Moni varmasti haluaisi lisätä kotimaista matkailua ja tukea suomalaisia yrittäjiä ulkomaalaisten turistien jäädessä tulematta. Kotimaan matkailua saattaa kuitenkin rajoittaa hallituksen suositukset ja suurempien kohteiden kapasiteetti rajoitteet.
Nyt on kuitenkin hyvä aika tukea suomalaista yrittäjää ja etsiä kotimainen lomakohde. Yrittäjälle tämä tuo omat haasteet mutta myös mahdollisuudet. Kotimaan loma voi olla vaikka piipahdus maaseudulle, yöpyminen viehättävässä bed & breakfeastissa tai retkeilykokemus meloen tai telttaillen.
Kotiloma?
Useat meistä tulevat viettämään lomansa kotioloissa.Tällöin loman tuntua halutaan myös kotioloihin. Ulkoilu ja retkeily tulee varmasti olemaan suosittua tänä kesänä. Kotiloman aikana voi tutustua omaan lähiympäristöön, voit yllättyä miten mukavia uusia paikkoja lähiseuduilta voit löytää.
Lähiseutuun tutustuessa on mukava vierailla paikallisessa ravintolassa tai maatilakaupassa.
Kodin ehostaminen korostuu
Kotona vietetty aika on voinut herättää monella ajatuksia kodin viihtyisyydestä. Miksei siis rakentaa perheelleen pieni paratiisi terassille tai parvekkeelle? Rautakauppojen lisääntynyt kysyntä osoittaa, että kiinnostus oman kodin ehostamiseen on kasvanut.
Tämä tarjoaa myös mahdollisuuden rakentajille ja sisustussuunnittelijoille.
Pienyrittäjä voi tarttua tähän mahdollisuuteen markkinoinnin avulla. Paikallinen mainostaminen voi toimia entistä paremmin. Myös yhteisöllisyys muun muassa asuinalueen sosiaalisen median kanavien kautta voi olla yllättävän tehokas tapa löytää apua tarvitsevia kodin tuunaajia.
Mukavaa kesää toivottaen!
Qredin tiimi