Soitinhuolto ja puutyöverstas Copone's

11/3/2019
2
minuuttia
Soitinhuolto ja puutyöverstas Copone's

Qredin tiimi

Jani Koposen verstaalle saa tulla tekemään puutöitä tuntikorvausta tai kuukausivuokraa vastaan.

Jani teki ensin omien sanojensa mukaan "kaikkea muuta" ja pari vuotta sitten päätti seurata omaa intohimoaan soitinrakentajana. Hän vaihtoi ja perusti oman yrityksen/avoimen puuverstaan, eli paikan, jossa näkee palkitsevasti omien kätten jäljen välittömästi.

Samalla hän myös tarjoaa aloitteleville käsityöläisille helpon alun mahdolliseen liiketoimintaan, sillä verstaalle voi kuka tahansa tulla tekemään omia töitään joko tuntikorvauksella tai sovitulla kuukausivuokralla. Työkalut, välineet ja laitteet löytyvät paikan päältä ja siellä myös "jeesataan aina tarpeen mukaan".

– Mun tavoitteena on tuoda ihmisille mahdollisuus tehdä omin käsin puutöitä edullisesti tai sitten aloitteleville yrittäjille, artesaaneille, että he pääsevät helposti vuokramallilla kokeilemaan omia siipiään. Ei tarvitse tehdä kalliita laiteinvestointeja eikä tarvitse ottaa sitä hirveetä taloudellista riskiä. Että mä oon tavallaan hoitanut sen heidän puolestaan, hymyilee Jani.

Vaikka oli hyvät laskelmat...

...rahoituksen kanssa oli ongelmia pitkään kestäneen aloitusvaiheen vuoksi. Siinä kohtaa Copone's haki Qredin yrityslainaa ja se tuli tarpeen.

Pääkaupunkiseudulla on tällaisista tiloista tarvetta, koska kaikkien käyttöön tarkoitettuja puuverstaita ei juuri löydy. Koposen vinkki aloitteleville yrittäjille on se, että "älä jää yksin", koska muut yriottäjät kyllä "jeesaavat".

- Sitten tää yhteisöllinen homma on ihan mahtava tapa tehdä hommia, Jani kertoo tyytyväisenä.

Ja siihen on helppo uskoa.

[embed]https://youtu.be/yLwmSHpUqW8[/embed]

Asiakkaidemme kertomaa

Alusta lähtien tavoitteenamme on ollut rakentaa palvelu pienyrittäjiä varten. Tyytyväinen asiakas on meille kaikkein tärkein asia. Tästä voit lukea, mitä tapahtui, kun kaksi kaverusta olivat ensin intohimoisia oluen ystäviä ja sitten aloittivat liiketoiminnan: syntyi panimo Kiiski, mitä miettii arkkitehti Tuomas Siitonen, miten autoimme Suomea maailmalle vievää Gay Travel Finlandia, lastenvaatteiden maahantuojan Kiddexin haasteista, miten pyöritetään toimivaa ja suosittua lounasravintola Armin Deliä ja bloggari Olli Postin tarinaa siitä, miten tehdään ruokavalion ja koko elämän mittainen muutos.

🇸🇪 Sverige
🇳🇱 Nederland
🇫🇮 Suomi
🇩🇰 Danmark
🇳🇴 Norge
🇧🇷 Brazil