Myydään ja ostetaan yrityksiä

27/10/2017
5
minuuttia
Myydään ja ostetaan yrityksiä

Qredin tiimi

Yrittäjyys on kiinnostavaa. Saa nauttia vapaudesta, päättää yrityksen asioista itse, paiskia töitä uskomansa suunnitelman eteen ja unelmoida kassakäyrien jyrkästä noususta, kunhan alkuun päästään.

Tai oikeastaan tuon alun yli, sillä juuri yritystoiminnan alkuvaiheessa piilee monia vaaroja ja lukuisia mahdollisuuksia valita väärin. Ei osata olla oman idean suhteen realistisia eikä ymmärretä, mikä on tärkeää ja mikä ei.

Entä jos tuota epävarmaa alkuaikaa ei tarvitsisikaan käydä läpi? Voisi hypätä suoraan vaiheeseen, jossa toiminta on jo ehtinyt vakaantua. Olemassa olevan pohjalta näkisi nopeasti, mihin suuntaan yritystä tulisi viedä, mitä osa-alueita parantaa, mitä jättää toiminnasta kokonaan pois jne. Ei tarvitsisi enää arvailla, ottaa riskejä, harjoittaa hakuammuntaa.

Tuo hyppääminen alkuvaikeuksien yli järjestyy hankkimalla itselleen jo valmiin yrityksen. Myynti-ilmoituksia on esim. Suomen Yrityskaupat Oy:n verkkosivuilla satoja. Tämä valtakunnallinen omistajanvaihdospalvelu aloitti aikana, jolloin oli tavallista, että jos perheen jälkikasvusta ei löytynyt yritykselle jatkajaa, se lopetettiin. Aikaa on kulunut noista päivistä.

Nyt yritysten osto/myynti on arkipäivää ja liiketoiminnoista on tullut kuin mikä tahansa muu omistajaa vaihtava kauppatavara. Myynti on luonnollisesti toimenpide, joka vaatii monenlaisten sopimuksien ja järjestelyjen tuntemista. Suomen Yrityskaupat pystyvät tarjoamaan palvelun yhtenä pakettina.

Suomen Yrittäjien omistama Yrityspörssi.fi tarjoaa pientä korvausta vastaan palstatilaa yritysten myynti-ja ostoilmoituksille.

Suomen Yrittäjien projektipäällikkö Mika Haavisto luonnehtii suosittua sivustoaan sanomalla, että se on ikään kuin deittipalsta.

”Jokainen laatii ilmoituksensa kuten haluaa eikä meidän tehtävänämme ole tarkistaa sisältöjä. Ilmoituksiin on mahdollista liittää myös kuvaa ja ääntä, mutta tätä toiminnallisuutta käytetään vielä vähän. Ilmoitusten tietoja ei siis todenneta eikä muutenkaan myyjän ja ostajan väliseen kanssakäyntiin puututa. En kuitenkaan suosittele yrityskauppaan ryhtymistä omin päin, vaan kannustan yhteistyöhön yhteistyötä ammattitaitoisen välittäjän kanssa.” Mika Haavisto toteaa.

Kun ilmoitusta laatii, Haavistolla on hyvä neuvo myynti-ilmoituksen tekijälle: laadi ilmoituksesi niin, että siinä näkyy ostajalle kiinnostava tulevaisuus, vaikka historiaa myytkin.

Jos myyntiä harkitsee, se kannattaa ajoittaa sellaiseen kauteen, kun yrityksellä menee hyvin. Silloin se kiinnostaa luonnollisesti enemmän ostajia, kun liikevaihto ja tunnusluvut ovat houkuttelevalla tasolla.

Joskus kuitenkin omasta liiketoiminnasta on päästävä eroon niin nopeasti, ettei silloin ole aikaa odotella myynnille ja yrityksen imagolle parempia aikoja.

Kun olet myymässä yritystäsi,

ota huomioon seuraavat asiat:

  • Tee sellainen myynti-ilmoitus, että siitä potentiaalinen jatkaja tunnistaa heti unelmiensa yrityksen. Ostajaa kiinnostaa ennen kaikkea tietää, saako hän väännettyä kertomastasi itselleen toimeentulon.
  • Mitä toimitilalle tehdään, kannattaako se jättää yrityskaupan ulkopuolelle? Voi olla, että tämä on jossain tapauksissa viisaampaa. Ostaja ei ehkä ole kiinnostunut rahoittamaan syrjäseudulla huonojen liikenneyhteyksien päässä olevia toimitiloja vaikka yrityksestä kiinnostunut onkin.
  • Kuten mitä tahansa myytäessä, ostajalle on esitettävä kaikki tarpeelliset paperit ja numerot. Hänen on saatava kyselemänsä tieto helposti ja mieluummin edes kysymättä. Eri asia on tietenkin, jos tieto on salassapidettävää, jolloin se voidaan luovuttaa vasta salassapitosopimuksen jälkeen.
  • Yrityksesi hinta ei ole helppo määritellä. Henkilökohtaiset muistot tai muut liiketoimintaan liittyvät subjektiiviset arvot eivät saa vaikuttaa hintaan. Hinnan tulee perustua yrityksen toimialaan ja liiketoimintaan sekä sen hetkiseen -ja tulevaan- markkinatilanteeseen. Harkitse tarkoin, mikäli kauppa sovitaan niin, että osa hinnasta sovitaan maksettavaksi myöhemmin ja tuo kauppahinnan osa on sidottu yrityksen tulokseen.
  • Mieti etukäteen, miten ja milloin kerrot asian työntekijöillesi. On suuri ero, mistä lähteestä kanssasi työskennelleet työntekijät saavat myynnistä tietää.
Blogi: Myydään ja ostetaan yrityksiä | Qred Yrityslaina

Myyntiä harkitessa, voi myös miettiä, olisiko yrityksen myymisessä osina järkeä. Usein liiketoiminnassa on joitain palasia, jotka toimivat paremmin kuin toiset. Kaikilla osilla on kuitenkin vaikutus yrityksen arvoon, joten on hyödyllistä ymmärtää, millä niistä on liikevaihtoa jarruttava tai peräti tuhoava vaikutus.

Jos kaiken lisäksi on oletettavissa, että tilanne ei siitä markkinoilla muutu, olisi hyvä yrittää päästä tästä huonosti toimivasta osasta eroon.

Ohimenevissä rahavaikeuksissa, me autamme mielellämme. Ota selvää, kuinka paljon lainaa voisit saada ja millä hinnalla. Voit lukea toimintatavoistamme mm. täältä.

Kun liiketoiminnasta on päätetty luopua, on silloin parasta ottaa yhteys ammattitaitoiseen yritysvälittäjään. Ulkopuolisen asiantuntijan apu on yrityskaupoissa valtava etu ja ehkäisee epämiellyttävät yllätykset sekä ostajalta että myyjältä.

Yrityksen ostoa harkitsemassa?

Yritysten ostoilmoitukset ovat toinen toistaan houkuttelevampia ja voisi olettaa, että niistä löytyy etsijälle nopeasti elinkeino ja mukavaa puuhaa. Yritysosto voi myös liittyä laajentumishaluihin. Puuttuva osaaminen tai kapasiteetti voi löytyä helpoiten juuri yrityskaupan keinoin.

Samoin, jos menestyvä liiketoiminta haluaa kasvaa isommaksi, yksi vaihtoehto on ostaa jo toimiva palanen muualta. Vain yhtä liiketoiminnan osasta ostettaessa on sekin etu, että vain tarkasti määritelty omaisuus siirtyy silloin omistajalta toiselle eivätkä esimerkiksi mahdolliset piilevät riskit.

Yritystä ostettaessa on löydettävä jokin luotettava keino määritellä, minkä arvoinen mielenkiinnon kohteena oleva yritys oikeasti on. Hinta määräytyy paljolti ostajan ja myyjän välisissä neuvotteluissa, jolloin pienissä yrityksissä lopputulokseen päästäänkin usein molempia osapuolia lopulta tyydyttävän kompromissin kautta.

Yrityskummit apuun

Jos on päättänyt kuitenkin selvitä jatkosta ilman oman yrityksen myyntiä tai sitten on ehkä juuri loppuun saatetun omistajanvaihdoksen seurauksena uunituore yrittäjä ja täynnä kysymyksiä, on eräs taho, joka saattaa voida auttaa: yrityskummit.

Yrityskummit auttavat yritystäsi menestyksen tielle ja ovat tukena vaikeissa päätöksissä, jos niin haluat. He toimivat vapaaehtoispohjalta ja palvelu on yrittäjälle itselleen maksutonta. Lisää voit kysyä täältä: http://www.yrityskummit.fi/fi/yhteystiedot/

Ostamalla valmiin ja toimivan yrityksen pääsee heti keskittymään varsinaisen bisneksen tekoon eikä rahaa mene yrityksen tai asiakaskunnan kasvattamiseen eikä tuotteiden kehittämiseen.

On myös syytä huomata, että jossakin tällä hetkellä kannattamattomassa liiketoiminta-alueessa voi olla enemmän potentiaalia uutta ostajaa kuin nykyomistajia ajatellen. Omassa, vanhassa yritystoiminnassasi voi olla kaikki elementit, jotta se muokkautuu jonkun toisen unelmatyöksi. Eli, jos olet päättämässä liiketoimintasi, etsi ihmeessä sille jatkaja!

🇸🇪 Sverige
🇳🇱 Nederland
🇫🇮 Suomi
🇩🇰 Danmark
🇳🇴 Norge
🇧🇷 Brazil